Taantuma lisäsi yritysten maksuviiveitä vuonna 2009

07.04.2010

Suomen Asiakastiedon mukaan vain 34 % yrityksistä maksoi laskunsa ajallaan vuonna 2009. Vuotta aiemmin luku oli noin 37 %. Taantuma lisäsi etenkin pitkiä maksuviiveitä. Kun vuonna 2008 maksusuoritus viivästyi vähintään kolmella kuukaudella vain joka sadannessa laskussa, viime vuonna myöhästymisten osuus kasvoi lähes kaksikertaiseksi.

Jos yritys jättää laskun maksamatta, se siirtyy trattaperintään, jossa velalliselle lähetään kirjallinen maksukehotus. Jos maksu jää edelleen saamatta, tratta protestoidaan ja velallinen saa maksuhäiriömerkinnän. Julkisessa protestoinnissa velallisen nimi päättyy luottotietoyhtiön tietokantaan.

Tammi–helmikuussa 2010 Asiakastiedon rekisterissä oli yli 10 000 trattaprotestointia. Määrä on noin neljännes enemmän kuin vuonna 2008 vastaavana aikana. Eniten protestoinnit kasvoivat majoitus- ja ravitsemusalalla.

Lähde: Taloussanomat, 01 huh 2010, online:-

Takaisin uutisiin